Dance like it's the last night

Lasken sikarini tuhkakupin reunalle ja lasken äkkiä rahani.Peli on käynnissä. Hiplailen revolveriani vähäpukeisen neidon tuodessa tumma tukka liehuen puolelta toiselle lisää viskiä pelaajille. Hiplailen sitä kuin valmiiksi tietäen seuraavan jaon olevan hyvin epäedullinen vastapäiselle pelaajalle, sillä hyvien korttien osuessa hänelle palkintona on lyijyä sylikaupallinen....


Elämänohje, jota ei tarvinnut mennä peruskouluun opettelemaan. Vastapäisen amigon kortit ovat täyskäsi. Se tietää jykevää otetta revolverin varresta, mutta sitä ennen aloitan show'ni numerolla, joka tässä haisevassa kaupungissa tullaan muistamaan minun juodessani pian margeritoja Key Westillä, vastustajani huvilan uima-altaalla. "Täyskäsi?", kysyn. Vastaukseksi saan naurun, naurun joka on surkuhupaisa, voitonvarma, ja niin dollareilla höystetty. Hän katsoo minua voitokkaana ja tokaisee leveästi; Game over. Hänen vaimo selkänsä takana vilkaisee minua, samalla kun vetäisen revolverin pöydän alta salamannopealla liikkeellä ja suuntaan sen hänen miehensä vartaloon. Bang! Laukaus täyttää kellarihuoneen, ja äsken niin onnellinen, ja voitokas nauru on vaihtunu kalpeaksi tyhjyydeksi miehen kasvoilla. "Peli loppuu kun sanon niin".


Vastustajani vaimo vetäisee samalla kun nousen tuolista ja keräilen pelimerkkejä pöydältä hopeiseen matkalaukkuun oman revolverinsa esiin, ja tyhjentää huoneen tarjoilijoista,ja vaimentaa jukeboksin. "Tule, meidän on vielä päästävä helvettiin täältä!", hän huutaa minulle ladatessaan paukkurautaansa uutta kierrosta varten. Minä juoksen ovelle, varmistan ettei ketään tule, ja viiton hänelle että kaikki on okei; Alkaa armoton juoksu portaita ylös kohti maakerrosta, jossa jo vainaan pelikaverini Chevrolet Impala odottaa. Pysähdymme vielä ennen ulko-ovea, porttia Chigagon aamuyöhön, jonka taivaanrannassa aurinko tekee nousua. Oven takaa kuuluu jyskytystä, ja huuto. "Vartiointiliikkeestä, avatkaa ovi!". Pelikaverini vaimo kohottaa revolverin piipun kohti ovea, samalla kun minä varovasti avaan oven. Bang!


Del Shannon soi autoradiossa, kun käännymme varastotalon pihasta kohti auringonnousua, Floridaa, ja uutta elämää. Katselemme toisiamme hetken auringon ensimmäisten säteiden osuessa naamaamme Chigagon aamussa. Kaikki sanat, jotka pyörivät mielessämme, kaikki ajatukset, vaihtuu yhteen pitkään suudelmaan.



Pian on muuten muuttoni aika, ja olenkin jo aika varma että olen pakannut lähes kaiken mitä muutan uuteen kotiin. Tänään käytiin pakkailemassa Esben, ja Sintun kanssa meillä, ja lauantaina on vielä itse muutto, ja asunnon pesu. Ei niistä sen enempää vaan viime päivien kuvia, ja tunnelmia;











Osa kuvista otettu from weheartit.com

Ajo

Amour....

Herään aamulla sängystä, yksin. Menen nukkumaan illalla, yksin. Käyn päivällä kaupassa, yksin. Kyllästyttää! Tänään kun kävelin kaverin luota poispäin, mietin kuinka olisi kiva, että kun illalla menee nukkumaan, olisi unikaveri. Ei millään pahalla, vanha kaveri, vanha kunnon Upponalle, mutta olen alkanut kaipaamaan läheisyyttä, ja sellaisia arki-iltoja, että kotiin tultuaan voi mennä ison paksun peiton alle, laittaa villasukat jalkaan, avata telkkarin, himmentää valaistuksen ja juoda sohvanpohjalla teetä, jonkun kainalossa, ja tuntien läheisyyden, toisen ihmisen lämmön, tuntien turvallisuuden tunteen. Tahdon sanaharkkoja kauppalistasta, tai siitä kumpi imuroi tänään, ja siitä, kumpi vie roskat. Yksinoleminen ei ole kivaa, eihän? Sitten kun olen vanha, ja asun Espanjassa elämässä eläkepäiviäni, en tahdo olla yksin, en tahdo. Ja otan Upponallen mukaan. Olenpas läheisyydenkipeällä tuulella.:)




Haluan, myös että tulee kesä! Kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, mikä ihana sana! Miettikää, lämmintä 24 astetta, auringonlasku sen upeissa väreissään järvenrannalta hyvässä seurassa, laineiden liplattaessa hiljaa hienonhienossa tuulenvireessä joka hieman havisuttaa koivujen lehtiä Suomen suvessa. Ja tahdon yksisuuntaisen lentolipun Etelä-Ranskaan, New Yorkiin, Kaliforniaan, tai Israeliin! Ei enää pakkasia, räntäsateita, maanantai-aamun peltikolarisumista kertovia MTV3:n paniikkiuutisia, tai mamiksia, pitkiä kalsareita! Oih, niin jäisi hyvästi Suomen talvet, ja pimeät, märät, ja jäätävät syksyt. No, unelmointihan ei ole kiellettyä....



tai




Mutta tässä vaiheessa alan valmistautumaan pitkään yöhön, ja menen mutustamaan hieman yöpalaa, ja poltan yhden savukkeen vielä, sitten alan haaveilla.... Kauniita unia, ja oman kullan kuvia, ja mielikuvituksellista hupia, kyselemättä lupia! Ehkä vielä löytyy vapaaehtoinen lämmittelemään ja käymään sielujen välisiä keskusteluja kanssani. :) Heippa!

Tulimeri 2011: Täyttä tulta!

Mietin tässä iltasella odotellessani oloni kohentumista, että kirjoitanko tästä reissusta blogimerkintää, ja jos kirjoitan, mitä kirjoitan, ja miten. Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa sillä ehkä henkisen selviytymisen kannalta on hyvä tehdä pientä terapistista tutkiskelua itsekseen, ja itsekseni en puhu, joten puhtaaksikirjoitan ajatuksiani tähän blogiin. Kaikki alkoi jo kuukausia sitten kun ilmoittauduin paloasemalleni mukaanlähtijäksi risteilylle, ja hiukan avattakoon tätä koko Tulimeri-juttua niille jotka eivät siitä mitään tiedä; eli Tulimeri on valtakunnallinen SEMINAARI-risteily palokunnille kautta Suomen, mutta järjestäjästä minulla ei ole tietoa, mutta tuolla ei nyt kyllä ole mitään sen suurempaa merkitystäkään. Risteily lähti Turun satamasta perjantai-iltana 18.30, mutta itse otin pienen varaslähdön, ja virittäydyin seminaari-vireeseen heti aamusta koulusta päästyäni puolenpäivän aikaan. Vähän saunomista ja läpänheittoa, ja last minute check joka tunnin välein; mitäköhän unohtui? Tunnelma oli jo ihan katossa satamassa, eikä tunnelma missään vaiheessa risteilyä kauheasti päässytkään laskemaan.



Kovin ne olivat jo viime vuonna uhkailleet, että kun mukaan lähtee, niin se on menoa sitten. Ja niinhän ne väitti myös, että huono olo ei ennen ensi vuoden tammikuuta helpotu. Ja että niin tuliset paikat on tällä risteilyllä että jano on jatkuva. Ja niinhän tuo vähän taitaa ollakin; nimittäin koko päivänä en ole tuntenut ainakaan olevani ihan selvillä vesillä vieläkään, enkä sen pahemmin kovin kuivalla maallakaan. Ja buranaakin on mennyt. Mutta hienoahan tuo matkailu oli, paljon sai uusia tuttuja, ja esiintymispuolikin oli risteilylle ihan huippuluokkaa. Mukana oli mm. Jukka Puotila, hienolla stand-up-komiikkashow'llaan, Tigers-tanssitytöt vähissä vaatteissa tanssimassa, sekä Cover-band Remix.




Tuon enempää kuvamateriaalia ei epärehellisesti sanottuna ole, ja rehellisesti sanottuna on, mutta sen julkaisematta jättäminen säästää monet ihmiset häpeältä, ja nolostumiselta. Niin monipuolinen ja sekava risteily oli. Pahoittelen kaikilta tässä samalla jos olen aiheuttanut toiminnallani myötähäpeää, unettomia öitä, tai muuten vaan tunnetiloja, ei niin mieluisia, mutta kiitän myös kaikkia mukana olleita, ja niitä jotka omalla tavallaan loivat kasan unohtumattomia, ja hyviä, ja naurettavia muistoja! Ja kiitos kun ette jättäneet vaikka minulle tuntui olevan äärettömään vaikeata löytää linja-autolle Turun satamassa. Ensi vuonna vieläkin paremmin. Kiitos!



Tässä hieman tunnelma-kappaletta jota laulettiin jatkuvasti.

Time for me to grow le moustache!

Kyllä! Perjantai-aamuna sen tein. Ajoin partaa ollessani suihkussa, ja jätin, jätin, jätin leikkaamatta VIIKSET! Cool! Lupauduin itselleni olemaan kesäkuun 1.pvä asti ajamatta viiksiä, joten blogiin oli pakko tästä viiksiprojektista informoida.

Kipeänä olen enkä kerkeä nyt infota tuota enempää, vaan lähden tästä Essin kyytiin, ja toivottavasti kohti terveyskeskusta.

The Entourage

Hyvät ystävät ja kylänmiehet,
kuinka monelle vuosi 2011 on tuonut jonkinlaisen muutoksen elämään, elämäntapoihin, rakkauselämään, tunne-elämään, tai johonkin vaan? Tuntuuko alkanut vuosi 2011 vaikuttaneen johonkin? Onko vanha olo? Minulla on vähän vanha olo. Ja vähän pelokas olo; taas edessä vuosi jonka aikana ei takuulla saa mitään fiksua tehtyä! Mutta jos vuosihoroskoopissani uskottiin että vuosi 2010 on onnenvuoteni(olen kala), ja 2011 tulee olemaan sisäisen viisauden vuosi, olen ensimmäisessä täysin samaa mieltä, sillä tämän vuoden alku on ollut hieman takkuileva, ja vaikea. Tämä vuosi näyttänee puolensa vielä jäljellä olevan 362 seuraavan päivän aikana. Pelottavaa!

Pelottavaa on myös se, että unirytmini, sisäinen kelloni, biologinen ajantajuni, elää jonkun muun maan aikaa. Maailman aikavyöhykkeistä näkyy biologisen kelloni olevan tuolla Pohjois-Amerikan ajassa, eikä tunnu hirveästi sitä haittaavan, se että itse olen kylmässä, ja lumisessa Suomessa. En ole nähnyt aurinkoa päiviin, ellen viikkoihin, ja ihmettelen miksi kaikki muut ovat unten mailla kun itse aloittelen päivääni. Huhhuh! Vielä se kostautuu vaikka sille nyt naurankin, nimittäin viimeistään kun koulut tammikuun 10.päivä osaltani alkavat. Aamulla jännätään olenko yhä hereillä, vai vasta hereillä.

Talvi on kyllä hienoa aikaa, sitä ei voi kiistää, vaikka tuo kylmyys siitä tekeekin hieman tuskallisen nauttia, nimittäin mittari näyttää 19 pakkasta, ja keli näyttää vaan kylmenevän jatkuvasti. Terveisiä Miamiin! No, tänään oli ihan kiva ilta Lindan, Sinin, ja Essin kanssa, ja kyllä, kuvamateriaalia on taas vaikka muille jakaa, josta parhaimpia yhdessä räpsimiä kuviamme laitankin tänne ;


Lohjan Laurinkatu Jouluna
















Maailman hienoin tähtisädetikkuvalotus ehkä!

2011!

Uudenvuoden aamuna oli kauhea kriisi. Nimittäin, sellainen kriisi, että herätessä kello näytti viittä illalla, eikä ollut tietoakaan, mitä sitä tekisi. Ahdistuneena aloin sängynpohjalta manageroida illaksi tekemistä itselleni kännykän välityksellä, ja sain kuin sainkin muutaman mukavan idean illanviettotavaksi. 1. Ajo Kuparinen menee paloasemalle valmiuteen, tai 2. Ajo menee yökerho Loheen, sekä 3. Ajo nukkuu koko hömpänpömpän yli. Siinä sängynpohjalla maatessa viimeinen vaihtoehto tuntuikin houkuttelevimmalta, mutta siitäkin huolimatta, että väsyttikin kampesin itseni ylös ja laitoin pyykit pesuun, ja sitten menin mamoilemaan lämpimän suihkun alle, hrrrrrrrr!

Kun suunnitelmat olivät selvät, eli kaikki tulevat meille riehumaan/sotkemaan/dokaamaan siivoilin vielä hetken, ja aika tarkalleen 20 pintaan tulikin Teemu tuomaan raketit sun muut kotiini valmiiksi, ja häipyi sitten matkoihinsa palatakseen vielä. Sitten tuli kaikki muut. Tupu meinasi kirjaimellisesti tulla.




Lohi





Joo, ilta jatkui Lohjan keskustan Lohessa, jonne mentiin ajoissa jotta vältyttäisiin jonoilta. Snifferiä, fisua, Baileysiä, olutta, tupakkaa, tanssia, uuttavuotta, ja hienoja hetkiä puolin ja toisin. Eipä varmaan kenellekkään tarvitse erikseen selittää miten ilta jatkuu, jos se alkaa tälläisissä merkeissä? Jatkoilta kotiin päästyäni aamulla heräsin hieman nukkumaanmenon jälkeen kännykkääni, johon oli tullut tekstiviesti hälytyksen merkiksi. Ahkerana poikana Palomies Ajo alkoi pukemaan, kunnes tajusti realiteetit; Ei mitään asiaa tässä kunnossa keikalle!

Ja sitten Essi Lindroosin pientä omaa kivaa kotona;







JA sotkua selvittääkseni, en tiedä minkä takia olen ilmoittanut viime yönä julkisesti internetissä vauvakuumeestani, mutta voin niille jotka sen vuoksi ovat yöunensä menettäneet antaa lohtua ja valoa tunnelin päähän, ja kertoa etten ole lisääntymässä, ainakaan tänä vuonna!

Tähän vielä fiiliksiä joissa 2011 otettiin vastaan;






Ja nyt lievittämään viimeisiä uudenvuodenaaton aiheuttamia pahan olon rippeitä!

Why so sad?

NONIIIIIIIIIN! On maanantai-aamu 8.14 kun aloitan tämän merkinnän kirjoittamisen. Ja arvatkaa mitä? Tänään alkaa koulu! Ja arvatkaa mitä? EI HAITTAA TIPPAAKAAN! Aamulla kuudelta jammailin Samuli Putron uuden Älä sammu aurinkoon- kappaleen tahdissa, pirteänä ja iloisena siitä että vihdoin muutaman viikon sosiaalisuuden pakkoloma loppuu. Olen tässä aamun aikana tanssinut katuharjan kanssa lakaisten lattiaa, yrittäen tehdä siitä tanssia, laulanut iloisia laulajalle rakastetulle(kelle?), ja hymyillyt jokaiselle vastaantulijalle. What?


No, nukkumatti on tehnyt loman aikana katoamistempun, ja Teemu ja Pera vaihto kurkkusalaattiin, sekä tulin koululle 7.45 vaikka, koulu tosissaan alkaa 12.25!
Nyt aion tehdä jotain hyödyllistä, ja mennä täyttämään erään kokeen uusintalapun, ja painua pinnoittamaan keuhkoja, ja ehkä käydä kaupungilla kahvilla. Joten, back to real life, ainakin te jotka hajoilette MacBookien ja hatutuksen ääreen.

P.S. Teemu ja Pera, koittakaa kestää pojat! Muut, hajotkaa pulpettienne ääreen

P.S.S.,

:)